Kansainväliset matkailijat Suomessa: yhteenveto japanilaisista, kiinalaisista, saksalaisista ja venäläisistä matkailijoista

Kirjoittanut Katja Pasanen (katja.pasanen[at]uef.fi)

Haluaisitko lisätä tietoasi ja osaamistasi saksalaisten, venäläisten, kiinalaisten ja japanilaisten matkailijoiden matkustuskäyttäytymisen suhteen ja saada tietoosi näiden kansallisuuksien potentiaalisimmat matkailijasegmentit Saimaan alueelle? Nyt olemme koonneet yksiin kansiin lähestulkoon kaiken olennaisen aikaisemman tiedon Suomen matkailun kannalta keskeisimmistä kansainvälisistä matkailijaryhmistä.


Savonlinna Destination - Visit Saimaa 2020 –hankkeessa on valmistunut neljä laajaa raporttia liittyen Saimaan päämarkkina-alueiden, Saksan, Venäjän, Kiinan ja Japanin, matkailijoiden matkustuskäyttäytymiseen. Raporteissa luodaan katsaus muun muassa kullekin kansallisuudelle tyypillisiin kulttuurin piirteisiin, asiakaskäyttäytymiseen yleensä ja matkaillessa, matkustusmotiiveihin, matkailutiedonhakukanaviin, heille sopiviin aktiviteetteihin ja markkinointikanaviin. Raporttien lopussa esitetään potentiaalisimmat segmentit Saimaan alueelle.

Raporttien lisäksi hankkeessa on valmistunut tuotekäsikirja, jossa kuvataan tarkemmin raporteissa esille nostettujen segmenttien edustajien piirteet sekä eritellään kullekin segmentille sopivimmat markkinointikanavat, kulkuvälineet, majoitusmuodot, matkailutuotteet ja heidän hakemansa palvelulupaus Saimaalta.

Laajat raportit ja käsikirjat on luotu tukemaan matkailuyritysten kansainvälistymistä. Raporttien tietojen avulla matkailupalveluita on mahdollista kehittää kohtaamaan entistä paremmin eri maista saapuvien matkailijoiden tarpeet. Raportit antavat eväitä asiakkaiden kohtaamiseen palvelutilanteissa sekä markkinoinnin ja sopivien tuotteiden suunnitteluun kullekin kohderyhmälle.

Raportit löytyvät seuraavista osoitteista:
Venäläiset matkailijat Suomessa:

Kiinalaiset matkailijat Suomessa:

Japanilaiset matkailijat Suomessa:

Saksalaiset matkailijat Suomessa:



Toivomme, että otatte nämä ainutlaatuiset tietopaketit aktiiviseen käyttöön ja pystytte niitä hyödyntämään markkinoinnissa ja tuotekehityksessä. 

Kuvat: Savonlinnan Matkailu

Kommentit