MOT kartoittaa tutkimusmahdollisuuksia Aasiaan

Kirjoittanut Anja Tuohino, Juho Pesonen ja Antti Honkanen


Matkailu Venäjältä Suomeen on romahtamassa. Monin paikoin matkailuinvestoinnit on suunniteltu venäläismatkailun kasvun varaan. Kaikkia munia ei suinkaan kannata laittaa yhteen koriin, joten markkinapohjan laajentaminen on tärkeää. Aasiassa matkailijamäärät kasvavat hurjasti Kiinan vetäessä kasvua. Tämä kasvu näkyy myös pohjoismaiden matkailussa. Kiinasta, Japanista ja muistakin Aasian maista on tulossa erittäin tärkeitä markkinoita myös eurooppalaisille matkailuyrityksille. Näiden markkinoiden tärkeys on noteerattu myös Etelä-Savon maakuntaliitossa sekä matkailualan opetus- ja tutkimuslaitoksella. Tämän takia osana eMatkailu-hankkeen (http://www.uef.fi/fi/mot/ematkailu) toimintoja laitoksen henkilökuntaa vieraili Kiinassa paikallisissa yliopistoissa luomassa pohjaa tulevaisuuden tutkimusyhteistyölle. Viikon 50 aikana Juho Pesonen, Antti Honkanen ja Anja Tuohino vierailivat Beijing Union Universityssä, Hong Kong Polytechnic Universityssä sekä Macao University of Science and Technologyssa.

Maanantaina ja tiistaina ohjelmassa oli osallistuminen International Academic Seminar on Tourism -yhteistyötapaamiseen Pekingin Union yliopiston eTourism Cooperation & Innovation Centerissä. Kyseinen laitos on investoinut voimakkaasti sähköisen matkailun tutkimukseen mm. 15 aihepiirin laboratorian avulla, joissa opiskelijat voivat käytännössä harjoitella eri e-matkailun aihealueita. Yhteistyötapaamisten aikana esiteltiin MOTin toimintaa ja hankkeita ja käytiin yhteistyökeskusteluja yhteisistä tutkimusintresseistä. Ohjelmaan sisältyi myös BUUn toiminnan esittelyä. Keskustelujen tuloksena sovittiin alustavasti tutkimusyhteistyöstä eMatkailuun liittyen ja etenkin kiinalaisten ja suomalaisten matkailijoiden sosiaalisen median käytön analysointiin.

Torstaille oli sovittu yhteistyötapaaminen Hong Kong Polytechniksiin sekä Hotel ICONin toiminnan esittelyyn. Vuonna 2014 Hotel ICON sai Travellers’ Choice Winner palkinnon. Tripadvisor-sivustolla hotelli on arvioitu neljänneksi parhaaksi 691:sta sivustolla arvostelluista Hong Kongin hotelleista. Kierroksen aikana tutustuimme hotellin toimintaan ja palveluihin opastetulla kierroksella. PolyU:lla on erinomaiset mahdollisuudet kouluttaa opiskelijoitaan tässä opetushotellissa ja he sitä hyvin laajalti hyödyntävätkin. Tämän jälkeen siirryimme Hong Kong Polytechnics’iin, jossa keskustelimme sähköisen matkailuliiketoiminnan tutkimuksesta Dr. Wangin kanssa. Keskustelun aikana löysimme muutamia yhteisiä teemoja, joiden osalta jatkamme valmisteluja. Dr. Wang on erityisesti erikoistunut kiinalaisiin omatoimimatkailijoihin ja heidän teknologian käyttöön. Omatoimimatkailu Kiinassa kasvaa nopeasti ja nämä ovat myös niitä aasialaisia matkailijoita joita kaikkein todennäköisemmin kiinnostaisi suomalainen maaseutu, rauha ja hiljaisuus.

Perjantaina ohjelmassa oli tutustuminen Macaon University of Science and Technologyyn ja siellä erityisesti Faculty of Hospitality and Tourism Managementiin. Aamupäivän aikana käytiin keskusteluja yhteistyöstä. Keskustelujen aikana sovittiin yhteistyöstä seuraavasti: käynnistämme yhteistyötä sekä akateemisen että soveltavan tutkimuksen osalta ensi vuoden aikana. Opiskelija- ja henkilökuntavaihto käynnistetään vuoden 2016 alkupuolella ja lisäksi UEF/MOT osallistuu yhteistyöhön kansainvälisten konferenssien järjestämisessä. Ensimmäinen konferenssi olisi tarkoitus järjestää toukokuussa 2015. Konkreettisesti sovimme, että MOT toimittaa alustavan yhteistyösopimuspohjan mahdollisimman pian sekä listan omista asiantuntijoistaan ja tutkimus-intresseistään. Erityisesti Suomen osalta tarkoitus on myös selvittää tutkimusrahoituksen lähteitä alkuvuoden aikana.  Ennen lounastaukoa tutustuimme kampukseen kävellen.  Lounaan jälkeen jatkoimme yhteistyökeskusteluja Faculty of Hospitality and Tourism Managementin tutkijoiden kesken. Keskustelujen aikana haettiin yhteisiä tutkimusintressejä puolin ja toisin sekä esiteltiin laitosten toimintaa ja tehtyä tutkimusta. Painopiste keskusteluissa oli sähköisen matkailuliiketoiminnan tutkimusyhteistyössä, mutta myös kulttuuri- ja hyvinvointimatkailututkimuksesta keskusteltiin.  Näiltä osin yhteistyön tiivistäminen jatkuu.



Matkaohjelma oli tiivis ja rankka.  Osaltaan tähän vaikutti aikaero, mutta myös Pekingin savusumut, jotka toivat terveydellisiä ongelmia. Joka tapauksessa matka oli sisällöllisesti erittäin onnistunut ja tuloksekas ja loi hyviä suhteita tärkeisiin e-matkailun tutkimuslaitoksiin Kiinassa sekä erinomaisia avauksia mahdollisesta yhteistyöstä kiinalaisten matkailijoiden tutkimiseksi.
 
  




Kommentit