Kuinka kansainvälinen matkailija valitsee Suomen ja Savonlinnan matkakohteekseen?

Kirjoittanut Katja Pasanen (katja.pasanen@uef.fi)

Matkailijan matkustuspäätöksen teko ja matkakohteen valinta ovat monivaiheinen prosessi, johon vaikuttavat paitsi matkailijan persoona ja sen hetkiset matkailijan käytössä olevat resurssit, myös tarjolla oleva tieto ja sen laatu. Päätöksentekoa käynnistellessä useimmilla on mielessään muutamia vaihtoehtoja seuraavaksi matkakohteeksi, joista vaihe vaiheelta eliminoidaan vaihtoehtoja tiedon karttuessa, kunnes päädytään varaamaan matka. Kohde voi kuitenkin olla myös täysin eri kuin mitä alkuvaiheessa edes ajateltiin.

Matkailukohteet ja markkinoijat yrittävät parhaansa mukaan vaikuttaa matkailijoihin eri matkakohteen päätöksentekovaiheissa. On kuitenkin epäselvää, missä markkinointikanavissa ja missä päätöksenteon vaiheissa matkakohde voi parhaiten vaikuttaa potentiaalisen matkailijan päätöksentekoprosessiin. Matkailijoiden tiedonetsintäprosessin ja matkailumarkkinoinnin välinen vuorovaikutus onkin erittäin monimutkainen prosessi.

Kesällä 2016 tutkimme Saimaa Destination – Visit Savonlinna 2020 -hankkeessa matkailijoiden päätöksentekoprosessia haastattelemalla 57 kansainvälistä matkailijaa Savonlinnan seudulla. Tulokset osoittavat, että matkailijat hyödyntävät internetiä laajasti varsinkin vertaillessaan muutamia potentiaalisia matkakohteita ja etsiessään lisää tietoa matkakohteista. Erityisesti hakukoneita ja muutamia sosiaalisen median alustoja (TripAdvisor, Booking.com) käytetään tiedon etsintään paljon. Alkusysäys matkakohteen harkinnalle tulee kuitenkin useimmiten suosittelujen kautta. Useimmat harkitsevat matkakohteita, joista ovat kuulleet hyvää tuttaviltaan. Tutkimus paljasti myös, että perinteisillä matkaopaskirjoilla on edelleen suuri merkitys, etenkin sen jälkeen, kun päätös matkustaa Suomeen on syntynyt.    

Kansainvälisten matkailijoiden matkakohteena onkin ensisijaisesti Suomi ja vasta sitten pienemmät matkakohteet Suomen sisällä. Savonlinnaan päädytään useimmiten opaskirjojen, VisitFinlandin ja tuttavien suositusten ansiosta. Laadukas, ajan tasalla oleva ja helposti löydettävä tieto tekee matkustuspäätöksen helpommaksi matkailijalle ja luo varmuuden matkan kannattavuudesta. Vastaavasti huonot verkkosivut, tiedon vähyys tai heikko löydettävyys saa matkailijan helposti harkitsemaan muita matkakohteita. 

Tulosten valossa suomalaisten matkakohteiden kannattaa panostaa erityisesti laadukkaisiin verkkosivuihin, hakukonenäkyvyyteen sekä yhteistyöhön VisitFinlandin kanssa. Internetin rinnalla on muistettava myös opaskirjojen merkitys osana matkustuspäätöksentekoa. Laadukkaiden palveluiden merkitystä ei kuitenkaan voi korostaa liikaa. Niillä taataan positiivisen sanan kiiriminen sekä perinteisen että sähköisen puskaradion välityksellä - seikka, joka vaikuttaa useimpien matkailijoiden päätöksentekoprosessin liikkeellepanevana tekijänä.

Kommentit