Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Kirjoittanut Juho Pesonen

Suuri kiitos kaikille tätä blogia seuraaville minun ja koko matkailualan opetus- ja tutkimuslaitoksen henkilökunnan puolesta kuluneesta vuodesta. Aloitimme blogin pitämisen ulkoista tiedotusta varten vuoden alussa uudella bloggerin pohjalla vanhan word pressin ylläpidon käydessä ylivoimaiseksi esteeksi. Vuoden aikana julkaisimme yhteensä 23 uutta blogikirjoitusta, siis keskimäärin päivitystahti on ollut noin kaksi viestiä kuukaudessa.

Blogiviesteistä viisi suosituimpaa ovat vuonna 2012 olleet:
1) Pinterest ja matkailu, mistä on kyse?
2) Suomalaiset matkailun verkkokaupat - nykytila ja tarjonta 2012
3) Huumori matkailumarkkinoinnissa
4) Kansainvälinen näkökulma Kolin mahdollisuuksiin ja
5) Asiakkaiden segmentointi maaseutumatkailussa: loppuraportti valmistunut

Mikäli jokin on jäänyt välistä niin vielä ehtii lukemaan tämän vuoden puollella, nostalgisimmat voivat käydä ne vaikka uudestaan katsastamassa :) Ensi vuonna luvassa on taas paljon uusia tutkimustuloksia ja kuulumisia laitoksen tapahtumista joten tervetuloa seuraamme myös vuoden vaihteen jälkeen. Minä ja MOT toivotetaan kuitenkin tässä vaiheessa kaikille oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2013!


Kommentit